Klassinen Mahjong ja Mahjong-pasianssi eroavat toisistaan useilla keskeisillä tavoilla. Klassinen Mahjong on perinteinen kiinalainen peli 4 pelaajalle, jossa tavoitteena on muodostaa voittavia tiiliyhdistelmiä. Siinä käytetään 144 tiiltä, mukaan lukien merkit, bambut, ympyrät, tuulet, lohikäärmeet sekä lisätiilet, kuten kukat ja vuodenajat.
Mahjong-pasianssi puolestaan on yksinpelattava peli, jossa tavoitteena on tyhjentää pelialue yhdistämällä samanlaisten tiilien pareja. Tämä peliversio käyttää samaa tiilisarjaa kuin klassinen Mahjong, mutta sen tavoitteet ja säännöt ovat täysin erilaiset.
Erilaiset asettelut tekevät Mahjong-pasianssista kiinnostavamman. Säännöt pysyvät samoina: etsi vapaita pareja samanlaisista tiilistä ja poista ne pelialueelta. Asettelun muoto kuitenkin muuttaa pelin kulkua. Yksinkertaisissa asetteluissa saatavilla olevat parit on helpompi huomata. Monimutkaisemmissa asetteluissa pelialuetta pitää katsoa tarkemmin ja miettiä etukäteen, mitkä tiilet kannattaa vapauttaa ensin.
Näiden kahden pelin tärkein ero on pelaajien määrä ja se, miten peliä pelataan. Klassinen Mahjong vaatii strategista ajattelua, kykyä tulkita vastustajien siirtoja ja suunnitella useita siirtoja eteenpäin. Mahjong-pasianssi keskittyy enemmän visuaaliseen muistiin ja kykyyn löytää sopivat tiiliparit nopeasti.
Klassisen Mahjongin vaikeus riippuu pelaajien kokemuksesta ja siitä, millaista voittokättä he yrittävät rakentaa. Mahjong-pasianssi on erilainen: sen vaikeus riippuu enimmäkseen aloitusasettelusta, siitä kuinka monta tiiltä on lukossa ja kuinka helposti vapaita pareja löytyy.
Molemmat pelit harjoittavat keskittymistä ja tarkkaavaisuutta, mutta eri tavoin. Klassinen Mahjong haastaa lukemaan muita pelaajia, suunnittelemaan eteenpäin ja mukauttamaan strategiaa, kun taas Mahjong-pasianssi keskittyy hahmontunnistukseen, visuaaliseen muistiin ja vapaiden parien löytämiseen.